Elämme tietotekniikan kultaista vuosikymmentä. Vaikka Nokia yskii, niin tieto- ja informaatiotekniikka sen kun vain kehittyy, tekee ihmisen yhä vain riippuvaisemmaksi mitä erilaisimmista tuotteista. Ei ole mies eikä mikään, jos ei omista ainakin yhtä tietokonetta. Ei ole naisella eikä
miehellä virkaa, jos ei päivittäin töki tai tykkää Facebookissa. Meille on luotu välineet, joista on tehty välttämättömyydet. Ilman niitä et voi tulla toimeen, sanoo markkinamies ja uskoo asiaansa.Tätä kehitystä pohtiessa voisi sanoa, etteihän meidän enää tänään tarvitse mitään tietää, ei muuta kuin sen, mistä tieto on löydettävissä. Tieto ei ole oleellista, vaan se, mistä tieto löytyy. Meidän ei tarvitse olla tietoviisaita, ei todella, vaan meidän tulee olla informaatikkoja. Näin pärjäämme yhteiskunnassa. Näin tämä markkinatalouden oravanpyörä toimii ja tekee riippuvaiseksi. Hyvä kysymys lienee, missä se luovuus luuraa, kun kaikki on jo valmiina, on tietona internetin kautta noukittavissa. Miksi loisimmekaan mitään uutta, kun voimme kaiken löytää netistä ja kopioida sieltä. Tämä on valetta, elämän harhaa, pakenemista. Tämä elämäntapa myy, ostattaa kaiken valmiina, ei rohkaise itse tekemään mitään, vaan juoksemaan perässä. Ei siis ole mikään ihme, että Suomesta on tullut sopulien luvattu maa.
Kaikkea tuota yllä olevaa vasten kyllä pysäytti, kun niin Suur-Keuruu kuin KSML:kin muutama viikko sitten hehkuttivat jonkun lennätinlinjan suojelemisen arvoa ja ylistivät, että vihdoinkin suojelu konkretisoituu. Niin Museovirasto, Keski-Suomen museo, Keski-Suomen ELY-keskus ja VR:n tytäryhtiö Corenet Oy pääsivät yhteisymmärrykseen pikaisista toimista, millä Haapamäen ja Keuruun välillä vielä elossa oleva lennätinlinja eheytetään suojelun vaatimusten mukaiseksi.
So what, sanoisi ja sanoo moni. Mutta kuulkaapas sivusta naurajat, mitään ei ole synnytetty hetkessä, mikään ei synny yhdellä kertaa. Tämän lennätinlinjan suojelun konkretisointi on taatusti suurvoitto haapamäkisille, niille, joille kaikki ei vain ole facebookia, pintaliitoa ja muuta tämän päivän krääsää. Jos oikein ymmärrän, tämä lennätinlinjan
suojelun toteuttaminen on pitkälti ollut Haapamäen kyläyhdistyksen ja erityisesti yhden miehen uurastuksen tulos. Lehtitietojen mukaan suuren ruusun ansaitsee Keuruun kaupunginhallituksen jäsen Antero Pohjonen.
Näin ”junasta 10 vuotta sitten pudonneesta” asia tuntuu uskomattoman hienoilta. Tietoisuus on kuitenkin asiasta vähäistä, vain lehtien palstoilta luettua. Mitä tämä suojelu merkitsee, miten sitä voisi hyödyntää? Kysymyksiä syntyy. Nykyisessä tietotekniikan huumassa olisi jokaiselle varsin avartavaa päästä itse kokemaan, miten tähän jumalalliseen it-maailmaan on päästy, miten tätä viestintää aikoinaan
toteutettiin. Tämä lennätinlinjan säilyttäminen on kuitenkin symboli koko Keurusseudun selviytymiselle. Yksikin mies voi kaataa mahtavat korporaatiot. Koko tulevaisuus syntyy pienistä puroista, uskosta itseemme, siitäkin huolimatta, vaikka vastustuksesta, kaiken merkittävän kaatamisesta on tullut koko aluetta kuvastava ikävä elämäntapa.