Ilkkuvat minulle, sanovat minua mustanaamaksi, eivätkä käsitä syyllistyvänsä rasismiin, vaikka olen ihan tavallinen suomalainen koira. En tunnustaudu maanhanmuuttajaksi, vaikka sukujuureni baijerinvuoristovihikoirana ovat Alpeilla. Minä olen syntynyt Leppävirralla ja minulla on ”isoveli” Roni, joka on lähtöisin Kärsämäeltä.Ihmiset eivät ymmärrä, miksen minä ole niin kuin muut, minä olen vastakohta veljeni Ronille. Minä en pysty kiipeämään puuhun, en katolle niin kuin Roni, mutta minä olen nopeampi. Isäntäni on sanonut, että juoksen 60 km/h auton mittarilla mitattuna, mutta minä en tuohon usko. Minä olen nopeampi.
Minä en voi mitään sille, että minua kiinnostaa muoviset esineet. Intohimoni ovat sähköjohdot ja –rasiat. Isäntäni mukaan olen muka syönyt yli 30 pistotulppaa, katkonut kymmeniä sähköjohtoja. Kerran isäntäni suuttui oikein kunnolla, kun olin kaivanut syvän montun. Minä haistoin, että siellä sitä on, minä haistoin muovin tuoksua. Lopulta löysin mustan pitkän madon. Tietysti puraisin sen poikki. Kyllä isäntä huusi: etkö tajua, ettei meillä ole nyt sähköä. Olin kuulemma katkaissut taloon tulevan runkokaapelin. Kyllähän se vähän sähähti, mutta kun haukuin, niin tokenihan se.
Tämä maailma on täynnä muovisia purkkeja ja pulloja. Isäntä ei kyllä ymmärrä, että minä olen luonnonsuojelija ja teen kaikkeni, että täällä olisi muovia vähemmän. Kerran isäntäni sai oikean raivarin. Olimme laiturin päässä ja isäntäni meni aamu-uinnille. Näin laiturilla muovipullon. Siinä se ökötti. En voinut vastustaa kiusausta. Nappasin avoimen pullon ja ette arvaa, miten teki terää. Isäntäni kertoi naapurillemme, että olin juossut puolen litran shamppoopullon kanssa ja juonut pesuaineen kuin vauva tutipullosta. Kyllä se shampoaa aina koirajuomat voittaa.
Ette arvaa, miltä tuntuu, jos joskus törmää suolapurkkiin. Kerran sellaisen löysin kirjaston keittiön ylimmältä hyllyltä. Sain sen alas ja kyllä Roni katsoi minua ja sanoi, että oot sää ihan hullu. Nuo isot veljet ovat kalkkeutuneita, eivätkä ymmärrä mitään hyvän päälle. Isäntä pauhasi vierailleen, että tänään se otus söi koko puolen kilon Aromat-suolapurkin ja oli kovin tyytyväinen keltaisine nokkineen. Kyllä suola tekee oikein eeverttiä.
Viime viikolla isäntä oli ostanut ihan uuden erilaisen muovipurkin. Se tuoksui vastustamattomalta. Isäntä aikoi öljytä keittiön pöytälevyt ja oli jättänyt purkin katokseen ja minä löysin sen. En koskaan ollut juonut niin mahtavaa juomaa. Litra pellavaöljyä päivässä panee kyllä koiran liikeelle, suosittelen.
Nyt olemme syksyssä ja vieläkin meillä kirjastolla käy paljon vieraita. Ihmiset kyllä ymmärtävät, että olemme kirjastokoiria, vartijoita, mutteivat käsitä, että jos jättävät oven auki, niin mehän lähdetään. Viime lauantaina kirjastolla oli taas ryhmä. Kyllä ne kehuivat meitä ja unohtivat sulkea oven. Sanoin Ronille, että nyt mennään ja niinhän menimme. Isokorpijärven takaa kuului koiran haukuntaa. Oli kai alkanut joku metsästys. Emme antaneet sen häritä. Sanoin jo 9-vuotiaalle Ronille, että odotahan vähän. Olin nimittäin juuri haistanut jänöjussin menneen. Pinkaisin jälkien perään ja siellähän se, oikein iso rusakko koetti minua harhautella. Tyhmiä nuo pitkäkorvat. Olin sanonut Ronille, että odotahan vähän. Pian vedin perässäni päivän pastia. Ette arvaa, miten helposti se katkeaa, kun sitä vetää kuin Sidostesukkaa. Näin meillä molemmila oli suu mesingillä ja palasimme kirjaston pihaan. Vieraat olivat juuri tutustuneet kirjastoon ja tulleet ulos. Katsokaa, nyt niillä molemmilla on jänikset! Isäntäni oikaisi, että näköjään kirjaston ovi oli jäänyt äsken auki. Alvari on pinkaissut ja tuonut jäniksen, jonka ovat nyt veljellisesti jakaneet.
Tällaistahan tämä elämä on täällä korvessa on. Se on välillä sähköistä, muovin tuoksua, suolaista tai öljymäistä liukkautta, mutta maistuu joskus jänispaistille. Mikäpä ettei, onhan nyt metsästyskausi alkanut.