Onko sitten järjenhäivääkään?
Sotshin olympialaiset menivät erinomaisesti. Pommit rajoittuvat iloisiin värispektaakkeleihin taivaalla. Kaikkien aikojen kisat ovat ohi, tuskin vastaavia on jatkossakaan nähtävissä. Aina samana vuonna talviolympialaisia seuraavat jalkapallon MM-kilpailut. Niiden markkinointi on täydessä vauhdissa ja pari päivää sitten isäntä, kaikkien aikojen menestynein maa, Brasilia nimesi jo joukkueensa kisoihin.
Suomessa jääkiekkokausi päättyi Kärppien juhliin. Tätä ennen Suomi pelasi Sotshissa mieleenpainuvat kisat ja Teemu Selänteen jäähyväiset. Vaikka finaalipaikka ja olympia-kulta olivat lähellä jääden kuitenkin haaveeksi, niin Suomen joukkue sai erinomaisen arvosanan kisoissa esiintymisestään ja onnistumisestaan. Suomen joukkue oli suomalaisuutta parhaimmillaan.
Urheilukansan olisi siis nyt hyvä hiukan henkäistä ja odotella kesäkuun 12. päivänä käynnistyvien MM-kisojen avausottelua Brasilia-Kroatia. Tästä seuraakin sitten kuukauden tiivis peliohjelma ja suuruusluokaltaan talviolympialaisia merkittävämpi media- ja kansantapahtuma.
Jääkiekko on Suomen kiinnostavin urheilulaji. Se on kiistatonta, vaikka jalkapallo koko ajan nostaa päätään. Jalkapallon harrastelijamäärät ovat ylivoimaiset jääkiekkoon verrattuna ja etenkin maailmalla. Kun jalkapallo satsaa laatuun, niin jääkiekon filosofia toimii toisin. Jääkiekko panostaa määrään, otteluiden toistoon, sellaisissa mittasuhteissa, mikä ikävä kyllä vaikuttaa laatuun alentavasti. Kun nyt esim. Suomen talven jääkiekko on hyvillä mielin ”paketissa”, niin eikö väkisin väännetä vielä pystyyn jääkiekon MM-kisat!
Kisojen alla on ollut pelkoa Ukrainasta ja pohdintaa kriisin vaikutuksista naapurimaahan Valko-Venäjään. Kun avauskiekko putosi jäähän 9.5. ottelussa Ranska-Kanada, niin mikään ei ollut niin varmaa kuin epävarmuus.
Kansainvälisen jääkiekkoliiton (IIHF) kisojen työntäminen perätysten vuodesta toiseen ei vie vain uskottavuutta hienolta lajilta, vaan turruttaa yleisön ja markkinat muuttaen kisat saippuaoopperamaisiksi mitäänsanomattomiksi ”katsoa pitää, vaikkei siinä ole järkeäkään” –tapahtumaksi. Kun finaali pelataan Minsk-Areenalla 25.5., niin tällöin on jo kesä ja maailman katseet ovat suuntautuneet Brasiliaan. Minskin voitolla ei juurikaan ole sen suurempaa arvoa kuin keskiviikkorastien ja maakuntasarjan voitolla.
Kun IIHF omien taloudellisten intressiensä vuoksi pakottaa maat osallistumaan MM-kisoihin, myös silloin kun talviolympialaiset ovat juuri päättyneet, niin Suomen opetus- ja kulttuuriministeriön tulisi ottaa asiaan kantaa ja pyrkiä ohjaamaan tiukentuvaa valtionapua juuri sinne, missä sitä toiminnan edellyttämällä tavalla tarvitaan, eikä kerskakulutukseen.
Jos IIHF kuvittelee koettavansa pistää hiekkaa rattaisiin kuningasjalkapallon yhä vain laajeneville harrastelijamäärille, niin tässä liitto erehtyy. Ajatus ei ole realismia. Joka neljäs vuosi pidettävät jalkapallon MM-kisat on maailman suurin ja tasokkain urheilutapahtuma ja siitä kansainvälinen jalkapalloliitto FIFA haluaa pitää kiinni. Tästä IIHF:n tulisi ottaa oppia ja keskittyä urheilullisen tapahtuman tason nostamiseen, eikä vain markkinointimiljoonien maksimointiin.